Poltettu maa

Kuka poltti sen maan jonka piti
olla lehdoista suloisin aivan.
Kuka maan joka hiljalleen iti,
mursi auralla vihaisen vaivan.

Mutta maa pahoin tulessa syöty
– rautaterällä kynnetty maa –
pahan iloksi ei ole lyöty.
Sehän – näetkö – kukoistaa!

Tein tämän runon korttiin läheisen ihmisen kohta koittavia syntymäpäiviä ajatellen. Hänellä on ollut hankala ihmissuhde, joka kaiken kukkuraksi oli hänelle hyvin läheinen. Mutta nyt kun se suhde on ohi – kun maa on poltettu, riisuttu ja kuokittu kovan kivun kera – pilkistää toivo tulevia päiviä varten ja mahdollisuus uuteen kukoistukseen.

On monia, joiden "maaperää" ei kovin paljon "kuokita". On monia, joiden elämässä melkein mikään ei pääse pahasti palamaan. On muutamia, jotka elävät hyvin turvattua elämää isoilla bonuksilla. Mutta enemmän on niitä, joiden elämässä vertauskuvallinen kuokka soi ja tuli roihuaa. Ja sitten on niitä, joiden elämässä ei muuta olekaan, kuin kuokkaa ja tulta.

Nuorena tutustuin runoilijaan, jolla oli mielestäni hyvin kaunis nimi – Saima Harmaja. Luin paljon hänen runojaan, ja opettelin jonkun ulkoa. Kuulin ja myöhemmin luin myös hänen elämästään. Se oli rankka elämä täynnä tuhoa. Saiman sisko kuoli synnytyksessä, ja miesystävä jätti hänet, kun hän kipeimmin olisi tätä tarvinnut. Sitten saima päälle kaksikymppisenä kuoli itse tuberkuloosiin.

Tuon nuorena kuolleen runoilijan elämässä voisi sanoa kaiken palaneen. Kuolemassa voisi sanoa tulen polttaneen loputkin hänestä. Mutta hän oli täällä vain matkalla. Hänen runoistaan voisi kuitenkin päätellä, että se maa, joka hänen elämässään roihusi oikein tulimeren tavoin ei enää pala, vaan kukoistaa.

Tietysti toivon, ettei minun tarvitse odottaa omaa kukoistustani siihen, että aikani täällä maan päällä on loppunut. Tietysti toivon, että pääsisin eroon jostakin osasta moninaisia taakkojani (liekkejä ja auroja), ja saisin nähdä kesän saapuvan elämääni, ennen "ensimmäistä kuolemaa". Mutta enhän voi tietää, mitä elämä tuo minulle ja mitä se vie minulta. Lopussa kuitenkin on varmasti tallessa kukoistus.

Siinä toivossa
Lassikko