Sunday, February 25, 2018

Sankarit

Jäinen viima syksyn viljaa suutelee,
kun tämä pelto sateen alla lakoaa.
Hiljaa kaipuun yössä joku kuuntelee.
Kuin kuiva ruoho, ihmislapsi soida saa.

Entä minä. Mitä olen, minkä voin?
Ei ihmisvoima kurjan tiestä uutta tee.
Ruo’on rikki lyödyn musiikkia soin.
Se mikä hiipuu, laulajalle merkitsee.

Tänään enpä laula valloittajista,
en sankareista joista kaikki laulavat,
niistä jotka joivat kultamaljoista
ja jotka elämältä saivat suudelmat.

Laulan heistä, joita muistaa tahdo ei
kai kukaan, jonka sana täällä lasketaan,
heistä joita elon myrsky yöhön vei,
vaan joiden usko loppunut ei kuitenkaan.

Aabelista muistan nimen: “Mitätön”,
ja kuinka yhden kerran hänet siunattiin.
Siunauksen hinta, loppu säälitön
tuon miehen kärsimyksiin kohta lisättiin.

Diina, tytär Israelin – Jaakobin –
hän jonka tiedän surematta käytetyn,
yksin, lapseton ja häpäistykin:
on sisar miljoonan niin yksin jätetyn.

Luolamiehen lopun tuntea sai Loot.
Se loppu oli monen miehen aikanaan.
Simsonista nämä säkeet kertokoot,
kun jälkeen piinain häntä yhä pilkataan.

Päivät päästään sankareista kertoisin
nyt joihin kintain tässä maassa viitataan.
Mutta vaik’ on ilta nuori, tämäkin
on liikaa sankareille suosimille maan.

Mielessäni on viime aikoina ollut se, ettei Jumalan omilla aina mene laisinkaan "hyvin". Raamatussa sanotaan, että vaikka me emme ole maailmasta, me olemme maailmassa: maailmaa kohdannut kirous sattuu meihin siinä missä se sattui runossa mainittuihin sankareihinkin. Meille ei taata sellaista menestystä, mitä Daavid kohtasi monessa asiassa, vaikka ei ole varmaa, ettemme me tulisi sellaista saamaan. Kuka tahansa voi sairastua vakavasti, ja kuka tahansa voi joutua käsittämättömän koville muissakin suhteissa.

Mutta kaikki Raamatun sankarit eivät koskaan menestyneet: Aabelin nimi tarkoitti osapuilleen vähäistä tai turhuutta. Hänestä kerrotaan merkillisesti, että Jumala hyväksyi hänen uhrinsa. Miten Jumala osoitti sen, kukaan meistä ei tiedä. Se mitä tiedetään on, että tämän tapauksen vuoksi Aabel koki väkivaltaisen kuoleman.

Simsonista usein ajatellaan ja sanotaan, että "mahtaa olla tyhmä mies, kun niin helposti tuli naisen huijaamaksi", mutta omasta mielestäni Simsonin tarina on selkeä vaikkakin lyhennetty kuvaus jostakin muusta. Simson ihastui syvästi narsisteihin, jotta Jumala saisi vapautettua kansansa sorron ikeen alta, eikä hänelle annettu juuri lohtua. Meidän, jotka emme ole tulleet narsistien manipuloimiksi, on ehkä vaikea ymmärtää, miten esimerkiksi Delila manipuloi Simsonia "rakkauden nimissä", mutta jokainen meistä tietää, että se onnistuu kenen tahansa kohdalla. Kuitenkin on selvää, että Simson oli Jumalan kanssa ja Jumalalle armas, eikä meidän tarvitse odottaa itsellemme yhtään helpompaa elämää, kuin mitä hän sai.

Simson ja Aabel ovat vain kaksi monista, joiden maanpäällinen kohtalo kertoo meille, ettei Jumalan rakastamaksi tuleminen tarkoita samaa, kuin menestys- tai edes hyvän mielen tarina. Onkin hyvä, että moni seurakunta vastustaa yhä raamatullisesti paikkansa pitämätöntä ja kohtalokkaan harhaanjohtavaa menestysteologiaa. Silti on oma kokemukseni, että pieniä menestysteologian säikeitä on löydettävissä kautta kristikunnan kaikkien tunnustuskuntien ja paikallisseurakuntien. On niin helppo olla edes vähän menestysteologinen, sillä on niin vaikea sanoa "Jumala ei välttämättä halua helpottaa tilannettasi ikinä". Se on musertavaa, mutta lohdullinenkin puoli asialla on: "Vaikka luulet, ettet kestäisi enää hetkeäkään, sinä kestät". Ja miksi me kestämme niitä taakkoja, minkä alle me luulemme sortuvamme? Se on ihme.

Jeesus sanoo, että "Se on Jumalan teko, että uskotte Häneen, jonka Jumala on lähettänyt". Me elämme aivan kamalassa maailmassa, eikä elämä ole reilua tai mukavaa. Maailma on kirottu. Me emme ole saaneet Jumalalta oikotietä elää täällä onnellisesti. Silti minä toivon, että niin minun, kuin teidän lukijoidenkin tulevaisuudessa saisi olla myös sellaisia Jumalan lahjoja, joita ei ihan kaikilla raamatun sankareilla ollut. Toivo on jo paljon.

Ystävällisin terveisin, ja siunauksin
Lassikko

No comments:

Post a Comment